
Tilipalvelu Profitas
Mukana yrittäjän ainutlaatuisessa tarinassa.
Meillä Profitaksessa jokaisella yrittäjällä on sama tuttu ja luotettava kirjanpitäjä, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Vaikka maailmasta tulee vuosi vuodelta kiireisempi ja monimutkaisempi, meillä vanhimmat asiakkaat ovat olleet jo yli 20 vuotta saman kirjanpitäjän hoivissa. Pitkissä asiakassuhteissa kirjanpitäjä kasvaa vahvaksi osaksi yrityksen tiimiä ja pystyy auttamaan yrittäjää talousasioissa myös etupainotteisesti.
Jokainen yritys on omanlaisensa, ja jokaisella yrittäjällä on omat yksilölliset tavoitteensa yrityksensä suhteen. Me kunnioitamme näitä tavoitteita ja pyrimme parhaamme mukaan toteuttamaan niitä yhdessä yrittäjän kanssa käymällä avointa keskustelua sekä ylläpitämällä molemminpuolista vahvaa luottamusta.

Olemme aidosti läsnä jokaisen asiakkaamme tarinassa.
sama kirjanpitäjä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen
Pitkissä asiakassuhteissa yhteistyö ja keskinäinen ymmärrys yrittäjän ja tutun kirjanpitäjän välillä ehtii kehittyä tiiviiksi. Luottamus kirjanpitäjään ansaitaankin vain tekemällä asiat aina hyvin ja ajallaan. Meille pitkät ja luottamukselliset asiakassuhteet ovat kunnia-asia ja mahdollisuus iloita asiakkaidemme onnistumisista ja omiin tavoitteisiinsa pääsemisestä.
perinteistä kirjanpitotyötä modernilla otteella
Vaikka uudet ohjelmistot ja tekoäly mahdollistavat jo automaattisen kirjanpidon, me luotamme edelleen kirjanpitäjän vahvaan ammattitaitoon ja harkintakykyyn. Vaikka kirjanpito hoidetaan 100 % sähköisesti, käymme harkiten läpi jokaisen tositteen oikeellisuuden. Tarpeen tullen myös kyselemme yrittäjältä tarvittavat lisäselvitykset yrityksen liiketoiminnan kannalta.
Tieto siitä, miten yrityksellä todellisuudessa menee
Monelle yrittäjälle riittää tieto siitä, onko tilillä rahaa vai ei. Useimmat asiakkaistamme seuraavat kuitenkin tuloksen kehittymistä pitkin tilikautta reaaliajassa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja edellisiin vuosiin. Siksi kirjanpito laaditaan lähes tilinpäätöstarkkuudella koko tilikauden ajan. Me raportoimme yrittäjälle kirjanpidon tuloksen kuukausittain ja käymme tarvittaessa läpi asioita, joihin mielestämme tulisi kiinnittää huomiota. Tämä varmistaa sen, että asioihin pystytään reagoimaan ajoissa ja tekemään tarvittavia korjausliikkeitä ilman suuria yllätyksiä. Kirjanpidon tarve ei ole vaan ynnätä yhteen mennyttä vaan olla nimenomaan apuna tämän hetken päätöksenteossa.
Kaipaatko kumppania tukemaan tavoitteitasi?

Tilipalvelu Profitas
Hyvinkää
Donnerinkatu 5 A 6, 05800
Puh. 041 434 5117
asiakaspalvelu@profitas.fi
#tilitoimistoprofitas


